Pelaajana kasvaminen
Rovaniemen KiekkoJulkaistu: 10.10.2025 11.59

Pelaajana kasvaminen

Peli on leikkiä. Se tulisi junioreiden kanssa toimivien valmentajien pitää mielessä. Lapset tulevat jääkiekon pariin pelaamaan lätkää, leikkimään ja olemaan yhdessä hyvien kavereiden kanssa. Parhaiten pystymme pitämään hauskaa, kun harjoituksiin sisällytetään mahdollisimman paljon erilaisia, monipuolisia ja sovellettuja pelejä. Jääkiekkoa oppii vain pelaamalla, ei juoksupoluilla tai punttisalilla, vaikkakin näitäkin toimintoja tarvitaan kasvamisessa urheilijoiksi.

Tulevan kauden pelilliset ja harjoitukselliset päämäärät toimivat meidän ohjenuorana. Haluamme pelata Rovaniemen Kiekossa rakentavaa jääkiekkoa, missä yritämme enemmän rakentaa kuin rikkoa. Uskomme, että tämä pelitapa kehittää parhaiten myös yksilöitä. Käyn valmennuksen kanssa säännöllisesti keskusteluja pelin logiikasta, siitä mitä ajattelemme meidän pelin sisältävän. Näissä keskusteluissa jokainen tuo esille oman osaamisen pelin kehittämiseksi, sekä ajatuksia ja ideoita siitä, millaisia taitoja haluamamme pelitapa vaatii joukkueelta ja pelaajilta. Yhteisen ymmärryksen löydyttyä on helpompi puhua sovitun pelitavan siirtämisestä harjoittelufilosofiaamme, niin että jokainen jääharjoittelu on sidottu meidän tapaamme pelata. Kokemus on osoittanut, että usko sattumuksiin ja onneen ei johda menestykseen, vaan siihen tarvitaan yhdessä sovittuihin asioihin sitoutumista ja systematiikkaa. Onnistuneeseen leikkiin tarvitaan yhteiset säännöt.

Olemme keskustelleet todella paljon valmentajien kanssa valmentajan merkityksestä yksilön kehityksessä. Kyetäkseen valmentamaan tehokkaasti ja auttamaan pelaajiaan mahdollisimman paljon, valmentajan on tunnettava pelaajansa perin pohjin. Pelaaja-arviointikortti ja keskustelut pelaajien kanssa hyvässä hengessä toimivat hyvänä seurantamittarina pelaajien auttamisessa. Se pakottaa jokaisen valmennusryhmän pohtimaan joukkueen sen hetkistä tasoa, tilaa ja kehitysvaihetta yhdessä pelaajiensa kanssa. Tämä taas parantaa valmentajien ja pelaajien välistä suhdetta.

Valmentajan ja pelaajan välinen luottamussuhde on erittäin tärkeää pelaajan kehityksen kannalta. Valmentajan tulee olla aina urheilijan ystävä. Lapsen kehitykseen vaikuttavat kuitenkin ennen kaikkea vanhemmat, sillä valmentajat ovat peleissä ja harjoituksissa hyvin pienen ajan valmennettavien kanssa. Näissä tilanteissa me yritämme omalta kohdaltaan auttaa lasta ja nuorta kasvamaan pelaajaksi ja aikuiseksi, mutta suurimman vastuun kantavat vanhemmat. Kodin ilmapiirillä on valtava merkitys junioreiden asenteeseen harjoittelua, pelaamista ja yleensä elämää kohtaan.

Annetaan lasten toteuttaa itseään, eikä toteuteta omia päämääriä lapsen kautta.

Timo Lehkonen
Valmennuspäällikkö
Rovaniemen Kiekko Ry