Uutta virtaa tekemiseen: johtokunta ja seuran työntekijät ovat kehittäneet toimintaa työpajoissa
Julkaistu: 15.10.2024 13.12

Uutta virtaa tekemiseen: johtokunta ja seuran työntekijät ovat kehittäneet toimintaa työpajoissa

Seuramme on viime kuukausina panostanut toimintansa kehittämiseen järjestämällä kolme työpajaa, joihin on osallistunut seuran työntekijöitä (kilpajoukkueiden valmentajia, toiminnanjohtaja, urheilutoimenjohtaja, taitovalmentaja) sekä johtokunnan jäseniä.

Fasilitoiduissa työpajoissa osallistujat ovat päässeet yhdessä tunnistamaan ja ratkomaan haasteita sekä jakamaan ideoita. Työpajatyöskentelyn tavoitteena on ollut löytää keskeisimmät kehityskohteet seuran toiminnassa, löytää niihin ratkaisut sekä lopulta sopia toimenpiteistä ja vastuista. Lisäksi työpajojen tavoitteena on ollut erilaisten näkökulmien esille saaminen ja käytetyt menetelmät on valittu niin, että kaikki osallistujat ovat saaneet äänensä kuuluviin ja ovat voineet osallistua aktiivisesti keskusteluun.

Työpaja 1: Toukokuu 2024

Ensimmäisessä työpajassa kartoitettiin henkilöstön odotuksia uutta johtokuntaa kohtaan sekä sisäisen viestinnän ja tiedonkulun tilaa. Keskustelimme muun muassa seuraavista kysymyksistä:

  • Mitä odotuksia sinulla on johtokuntaa ja sen toimintaa kohtaan?
  • Millä tavalla toivoisit, että johtokunta tukisi sinua arjessa?
  • Millaisia haasteita tunnistat sisäisessä tiedonkulussa ja viestinnässä?

Työpaja 2: Kesäkuu 2024

Toisessa työpajassa muotoiltiin edellisen työpajan haasteet kysymyksiksi, joihin lähdettiin etsimään ratkaisuja. Työpajan lopputuloksena syntyi ratkaisuja, joilla:

  • Valmentajien osaamista ja kokemusta saadaan jaettua joukkueiden ja valmentajien kesken
  • Seurassa voisi viestiä sisäisesti tehokkaammin
  • Valmistamme pelaajia ja vanhempia kilpakiekkomaailmaan
  • Parannamme työtyytyväisyyttä

Työpaja 3: Lokakuu 2024

Kolmannessa työpajassa luotiin konkreettiset toimenpiteet, niiden toteuttajat ja osallistujat sekä aikataulutus. Kolmannen työpajan lopputuloksena syntyi seuraavia ratkaisuja toiminnan parantamiseksi, joiden edistymistä seurataan systemaattisesti johtokunnassa:

  • KoutsiKlubi: valmentajapalaveri koordinoidusti U12 -->
  • RoKilaisen pelin ja pelaajan määrittely ja valmentajien luennot nuoremmille joukkueille
  • Kilpakiekko info U13 --> pelaajille ja vanhemmille
  • RoKi-tiedotus WhatsApp-ryhmä: jokaisesta joukkueesta yksi osallistuja ryhmään
  • Jopoxin hyödyntäminen tiedotuksessa
  • Info TV hallille, jossa RoKin uutisia
  • Joukkuekummitoiminta: Valmentajavierailut U16 --> U13, U18 --> U14, U20 --> U15
  • Säännölliset kehityskeskustelut
  • Johtokunnan ja työntekijöiden Kick-off kauden aloitukseen


Kiitoksia kaikille osallistuneille hyvästä keskustelusta sekä työpanoksesta yhteisten asioiden kehittämiseen.