Maalivahtien kausi 2019-2020 päätökseen
Julkaistu: 20.03.2020 00.00

Maalivahtien kausi 2019-2020 päätökseen

Kuluneelle kiekkokaudelle lappilainen maalivahtipolku koki suuria muutoksia, sillä Suomen jääkiekkoliiton tuen sekä Rovaniemen Kiekon avulla pystyttin tavoittamaan alueen kaikki juniorimaalivahdit sekä heidän valmentajansa. Tälle kaudelle tavoitteena oli jalkauttaa eri paikkakunnille tietoutta siitä, että mitä maalivahtipeli on ja miten se tulisi huomioida seurojen arjessa.

Maalivahtitoiminta aloitettiin jo toukokuun 9. päivänä D2-B -junioreiden kanssa taitavuusharjoittelun merkeissä. Taitavuusharjoittelussa keskityttiin maalivahtien tasapainon, koordinaation, nopeuden ja ketteryyden kehittämiseen. Taitavuusharjoituksiin osallistui maalivahteja myös yhteistyöseuroista Rovaniemeltä, Kemijärveltä ja Kittilästä.


Kuvia taitavuusharjoituksista

Elokuun 12. päivä päästiin ensimmäistä kertaa maalivahtijäille, jolloin jäälle pääsivät kilpaikäryhmien (C2-B) maalivahdit, joiden harjoituksien pääpaino oli luistelun sekä erilaisten maalintekotilanteiden harjoittelussa. Syyskuussa jäälle pääsivät myös nuorempien maalivahtien ryhmä (F2-D1), joiden kanssa pääpaino oli luistelun sekä ikäkausien mukaisien painopisteiden harjoittelussa. Maalivahtijäät koostuivat tunnin oheisharjoituksesta ja 50 minuutin jääharjoituksesta. Tälläkin kaudella maalivahtijäille saivat osallistua myös yhteistyöseurojen maalivahdit. Kauden aikana maalivahtijäille osallistui yhteensä 38 eri maalivahtia ympäri Lappia. Valitettavasti maalivahtijäitä varjosti syyskaudella tapahtunut jääkoneiden rikkoutuminen sekä kevätkauden ennakkoon päättävä koronavirus.


Kuvia RoKin maalivahtijäiltä


Tällä kaudella tavoitteena oli jalkauttaa maalivahtikoulutusta laajemmin alueen seuroihin. Kauden aikana vierailimme Torniossa, Kemissä, Kemijärvellä, Sodankylässä, Kittilässä, Ivalossa, Pellossa ja Ylitorniolla. Seuravierailuiden aikana tavoitimme noin 50 maalivahtia ikähaitarin ollessa G-B -junioreiden välillä.

Seuravierailut koostuivat kahdesta erilaisesta teemasta:

1) Mitä maalivahtipeli on ja mitä se vaatii? Syvyys- ja sivuttaissijoittuminen sekä eri liikkumistekniikat

2) Oheisharjoittelu ja perustorjuntatekniikat


Kuvia Sodankylän seuravierailulta


Lisäksi kauden aikana järjestettiin Rovaniemellä 12. päivä helmikuuta maalivahti-ilta yhdessä Suomen jääkiekkoliiton, Rovaniemen Kiekko Ry:n sekä RoKi Hockeyn kanssa yhteistyöllä. Maalivahti-ilta alkoi luentotilaisuudella, missä kerrottiin mm. lappilaisen ja suomalaisen maalivahtipelin nykytilanteesta. Illan mielenkiintoisimman esityksen piti Suomen jääkiekkoliiton päämaalivahtikouluttaja Olli-Pekka Äijälä. Äijälä avasi suomalaisten maalivahtien nykytilannetta ja reittiä mitä pitkin maalivahdit nousevat uralle Liigaan sekä sitä kirkkaampiin valoihin. Huomioitavaa on se, että nykymaalivahdeista suurin osa nousee Liigaan Mestiksen kautta, kuten viime kaudella Rovaniemellä pelannut maalivahti Rasmus Reijola.

Luennon jälkeen siirryimme Lappi areenalle, missä odotti mielenkiintoinen Mestis-ottelu RoKi vs Jokipojat. Ottelu päättyi lopulta RoKin 5-3 voittoon. Illan kruunasi RoKi maalivahtien Paavo Hölsän sekä Tommi Ronkaisen vierailu aitioissa sekä Paven maalivahdin mailan arvonnan, jonka voitti Ukko Leinonen Kittilästä. Tapahtumaan osallistui lähes 70 henkeä.


Kuvia maalivahti-illasta


Kaudesta 2019-2020 kannattaa nostaa esille myös vielä muutama kilpaikäryhmän rokilainen maalivahti, jotka suoriutuivat hyvin omalla pelipaikallaan:

Naisten maalivahdit suoriutuivat hienosti kotimaassa ja ulkomailla. Malviina Kortessalo kantoi vastuuta torjumalla Naisten Liigan alemmassa jatkosarjassa 90,5 % varmuudella ja karsintasarjassa 92,0 %. Olivia Last edusti Australian maajoukkuetta niin U18 kuin naisten maajoukkueessa. U18 -kisoissa hän torjui 92,20 % ja naisten kisoissa 95,50 %. Lisäksi hänet valittiin naisten kisojen parhaaksi maalivahdiksi.

Naisten maalivahdit oli erittäin tyytyväisiä siihen, että oli maalivahtivalmentaja ja samaa viestiä on tullut myös pelaajien osalta. Molemmat maalivahdit meni kaudella eteenpäin - valmennuksen ansiosta. -Tuomas Liitola, Naisten päävalmentaja.


Kuvissa Olivia Last, Elias Korpela sekä Aleksi Kuru

Oman junioripolkumme läpikäynyt Tommi Ronkainen pääsi pelaamaan yhdeksässä Mestis-ottelussa torjuen kiekot 93,25 % varmuudella. Lisäksi Elias Korpela urakoi A-nuorten Mestiksen alkusarjassa syksyllä torjuen 90,6 % ja keväällä Mestiksessä 90,2 % varmuudella. Lisäksi paljon vartijana oli C2- ja C1-joukkueessa pelannut Aleksi Kuru, joka oli mukana myös Lapin joukkueessa Tulevaisuuden Tähdet-tapahtumassa suoriutuen hyvin. Lisäksi kauden aikana kilpaikäryhmistä edustusjoukkueen mukana pääsi harjoittelemaan Hölsän, Ronkaisen ja Korpelan lisäksi yhteensä neljä A- B-juniorimaalivahtia. Myös muiden ikäryhmien välillä tapahtui liikennettä niin, että nuoremmat maalivahdit pääsivät harjoittelemaan vanhempien kanssa - tämän kauden linjauksemme mukaisesti.


Maalivahtitoimintamme mahdollisti se, että lähes jokaisessa juniorijoukkueessa oli maalivahtivalmentajana. Maalivahtivalmentajamme olivat kiinnostuneita oppimaan uutta ja ilman heidän panostaan eivät yläpuolella kerrotut tapahtumat olisi onnistuneet - ISO KIITOS TÄSTÄ TEILLE KAIKILLE!

RoKin maalivahtivalmentajat kaudella 2019-2020:

Naiset: Tatu Kuukasjärvi

A-nuoret: Kimmo Mäki

B-juniorit: Tatu Kuukasjärvi

C-juniorit: Aku Perälä, Tatu Kuukasjärvi ja Kimmo Mäki

C2-juniorit: Aku Perälä, Kimmo Mäki ja Elias Korpela

D1-juniorit: Iiro Niemi

D2-juniorit: Iiro Niemi

E1-juniorit: Janne Lappalainen

E2-juniorit: Tuomo Mikkola

F2-juniorit: Juha-Pekka Mikkola

Seuran uusimmat