RoKi U18 valmistautuu harkkapeleillä tuleviin sarjapeleihin
Julkaistu: 07.08.2022 20.24

RoKi U18 valmistautuu harkkapeleillä tuleviin sarjapeleihin

Kesätreenijakso on päättynyt ja U18 valmistautuu treenien lisäksi sarjapeleihin pelaamalla muutaman harkkapelin alle. Tänään Roki kohtasi Lappi Areenalla Kärpät Team joukkueen ja peli päättyi lukemin 3-2 Rokin hyväksi. Kuten alkukauteen kuuluu, peliliikkeitä vielä haetaan. Silti Roki onnistui pelaamaan suhteellisen tasavahvan näköisenä, vaikka peli oli ensimmäinen tälle kokoonpanolle.

Vastuuvalmentaja Juuso Niemisen mukaan joukkueessa on jalkeilla erittäin luisteluvahvoja pelaajia, joista jalostetaan kauden aikana enstistä yhtenäisempi voittava joukkue. Puolustuksesta löytyy vahvaa kamppailupelaamista sekä myös erikoisosaamista hyökkäyssuuntaan. Hyökkääjäosasto on tasainen, josta tehoja voidaan odottaa laajalla rintamalla (kuten tämän päivän pelissä nähtiin). Maalinsuulla pelaava Aleksi Kuru saa tälle kaudelle aisaparikseen kaksi viime kaudella U16 SM sarjaa pelannutta nälkäistä haastajaa. Nieminen ja valmennustiimi odottaa innolla penkin takana, että ketkä pelaajat alkavat taikomaan uusia sankaritarinoita meidän kaikkien iloksi!

Joukkueen kapteenistoon tälle kaudelle kuuluvat Otto Kuusela (C), Timi Lempinen (A) ja Oskari Määttä (A)

Tämän päivän pelin maalintekijät ja syöttäjät:

#9 Jokela (#26 Teppo)

#24 Juntunen (#3 Antikainen, #13 Peltoniemi)

#18 Aarrevaara (#10 Holmberg, #28 Leinonen M.)

Aleksi Kuru torjui yhteensä 36 kertaa.