SM-alkusarja puolivälissä
Julkaistu: 06.10.2021 15.44

SM-alkusarja puolivälissä

Kuva: Teemu Kangas Teksti: Mika Uramo

U20 SM -alkusarjassa on ehditty jo puoliväliin. Kymmenen pelatun ottelun jälkeen on hyvä aika tarkastella Rokin esityksiä ja tilannetta alkusarjassa.

Kauteen valmistautuminen onnistui ja se näkyi voitokkaana avausviikonloppuna. Sittemmin voitot ovat olleet tiukassa ja neljästä viimeisestä ottelusta on kertynyt lähinnä kokemusta. Kärkijoukkueet ovat olleet vahvempia, emmekä ole pystyneet vastaamaan heidän peliinsä. Samoilla sijaluvuilla olevien vastustajien kanssa ottelut ovat olleet tasaisia ja osa niistä on voitettukin. Häviäminen on raskasta mutta silti omaa toimintaa pitää pystyä parantamaan.

Vaikka tappioita on nieleskelty, on silti hienoa kilpailla maan pääsarjassa ja kohdata viikoittain liiga-/maajoukkuepelaajia. Pelin vaade on kova yhtä lailla Mestis taustaisille pelaajille, kuin valmentajillekin. Arjen toiminnan kehittäminen on edelleen tärkein tapa kilpailla isompia seuroja vastaan.

Sarjan 12 parasta jatkavat marraskuussa kauttaan ylemmässä SM-sarjassa. Nykyisellä pistetahdilla Rokin pelit tulevat jatkumaan alemmassa loppusarjassa. Tavoitteemme on vakiinnuttaa sarjapaikka SM tasolle myös tuleviksi kausiksi. Jokaisesta jäljellä olevasta ottelusta tavoitellaan voittoa. Samalla muistutamme itseämme siitä, että tällä joukkueella on vielä aikaa ja matkaa jäljellä.

Keväällä SM- sarjassa esiintyneestä joukkueestamme mukana on edelleen 12 pelaajaa. Tähän mennessä isoin kuorma onkin ollut tällä osastolla Emil Lampisen, Tomi Alangon ja Tuomas Örnin pelattua joukkueen isoimmat peliminuutit. Maalivahdeista TPS:tä saapunut Arvo Konttila on kantanut päävastuuta. Syksyn kymmenessä ottelussa joukkueeseen on ajettu sisään 11 uutta pelaajaa U20 SM -tasolle. Luku ei ole U20 SM-sarjaan poikkeuksellisen suuri. Rokin kohdalla huomionarvoista on kuitenkin, että meillä pelaaja tekee loikan U18 Mestiksestä suoraan U20 SM-sarjaan. Loukkaantumisiltakaan ei ole vältytty. Eelis Myllyniemen, Eelis Lopinan ja Daniel Haverisen paluuta harjoitus- ja pelivahvuuteen odotetaan lähiviikkoina.


Viimeisessä ottelussa kohdattiin sisuuntunut Kärpät. Tiukkoja ovat tulevatkin vastustajat. Viikonloppuna joukkue suuntaa Tampereelle (Tappara) ja Poriin (Ässät). Lokakuun puolivälissä onkin luvassa vieraita isolta kirkolta. Perjantaina 15.10. Lappi Areenalla kohdataan HIFK lauantaina Jokerit. Perjantain ottelu on #meilläpuututaan -kampanjan teemapeli. Joukkueemme haluaa olla mukana kamppailussa kiusaamista vastaan. Puutu sinäkin ja tule otteluun!