MITÄ:
RoKin Leijona kiekkokoulu on suunnattu 4-6- vuotiaille (2019-2017 syntyneet) lapsille ja siellä opetellaan jääkiekon lajitaitoja kisojen, leikkien ja pelien avulla. Taitotasoksi riittää se, että kiekkokoululainen pystyy itsenäisesti liikkumaan jäällä ja kykenee näin toimimaan osana isompaa ryhmää. Toiveena on, että saisimme muodostettua kiekkokouluun tytöille oman harjoitusryhmän! Kaiken ikäiset tytöt ovat tervetulleita, mikäli ikä tai taitotaso askarruttaa, ole yhteydessä Taitovalmentajaan – mikko.partanen(at)rovaniemenkiekko.fi
Uuteen ryhmään ja uuteen harrastukseen mukaan tuleminen on monelle lapselle jännittävä ja jopa hieman pelottava kokemus. Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan jäälle, mikäli lapsenne kokee tapahtuman liian pelottavaksi. Edellytyksenä ovat luistimet sekä kypärä.
Kiekkokoulu toteutetaan Jääkiekkoliiton Leijona kiekkokoulu konseptilla, ja ohjaajat koulutetaan Leijona-kiekkokoulun ohjaajakoulutuksella.
Kiekkokoulusta vastaa seuran taitovalmentaja. Ohjaajina toimivat pääsääntöisesti pelaajien vanhemmat yhdessä seuran taitovalmentajan kanssa ja hänen opastuksellaan.
Mikäli ohjaajana toimiminen kiinnostaa:
- Ole sähköpostitse yhteydessä Taitovalmentajaan – mikko.partanen(at)rovaniemenkiekko.fi
Kiekkokoululaiset jaetaan ryhmiin tilanteen, tason ja pelaaja määrien mukaan. Tärkeimpänä tekijänä mukavimman ryhmän löytyminen jokaiselle harrastajalle
MISSÄ:
- Harjoitukset pidetään Lappi areenan harjoitushalli 1:ssä (hh1)
MILLOIN:
- Harjoitukset pyörivät sunnuntaisin klo 11.15-12.05 – Hh1
- Kevätkauden aloitus 14.1.2024 – mukaan pääsee koko kevään ajan
HINTA:
- Kevätkauden hinta on 69 € sis. 12-15 harjoituskertaa, riippuen hallin käytön muista päällekkäisyyksistä kuten sarjapelit tms.
ILMOITTAUTUMINEN KOTISIVUILTA KOHDASTA ILMOITTAUTUMISET
Tai tästä linkistä
- Mukaan tuleville kaksi ensimmäistä harjoitusta ovat ilmaisia kokeilukertoja, tehkää kuitenkin ilmoittautuminen, jotta toiminnasta vastaava on tietoinen jäälle tulevien määrästä.
Jos pelaaja ei jatka kokeilukertojen jälkeen tai lopettaa kesken kauden – Heti ilmoitus seuran Taitovalmentajalle! mikko.partanen(a)rovaniemenkiekko.fi
LASKUTUS:
- Lasku lähetetään sähköpostitse kauden puolivälin tienoilla, sen mukana tulee ohjeistus maksuntiedoista ja viitteestä.
- Ensimmäinen maksu muistutus lähetetään tarvittaessa n. 3-4 viikkoa laskun lähetyksen jälkeen.
KÄYTÄNNÖNOHJEET:
- Satunnaisesti vuoroja joudutaan siirtämään tai perumaan Areenalla järjestettävien tapahtumien, juniorijoukkueiden turnauksien tai pyhien/lomien vuoksi. Näistä peruutuksista tai muutoksista ilmoitetaan sähköpostitse.
Varustus:
- Pakollisia varusteita ovat luistimet, ristikollinen kypärä sekä kaulasuoja. Muut suojavarusteet, kuten polvisuojat, kyynärsuojat ja hanskat tuovat lisää mukavuutta esim. kaatuessa. Oma maila on myös tarpeellinen varustus. Olkaa tarkkana, että mailan kätisyys on oikein (joko Left tai Right) ja pituus sopiva (luistimet jalassa nenän päähän).
- Luistimet tulee olla terävät, jotta harjoittelu on helpompaa ja mielekästä. Kun kiristätte luistimet, laittakaa ne napakasti kiinni, pistäkää luistimen etuläppä polvisuojan alle, mikäli sellaiset on, jos nauhat ovat pitkät niin lyhentäkää niitä (älkää kiertäkö nilkan ympäri, se rajoittaa nilkan liikkuvuutta) ja jos teillä on uudet jäykät luistimet, niin jättäkää ylin ”reikä” nauhoittamatta.
- Oma juomapullo kannattaa ottaa mukaan. Juomapullo on hyvä olla pitkänokkainen, jotta juominen onnistuu kypärä päässä ristikon läpi. Nimetkää pullo tai laittakaa jokin omalaatuinen merkintä.
- Ensimmäistä kertaa kiekkokoulun aloittava saa itselleen Leijona kiekkokoulu paidan (kuuluu hintaan)
- Jäälle on hyvä pukeutua lämpimästi, mutta liikkumisen mahdollistaviin vaatteisiin, esimerkiksi verryttelyasu aluspukuineen tai kevyt toppapuku ja käsineet.
Kulku ja toiminta hallilla:
Yleistä:
- Sisäänkäynti harjoitushalli 1:seen Santasportin/Lapin Urheiluopiston puoleisesta sivuovesta, joka on Ounasvaaran hiihtoseuran Punaisen tuvan kohdilla. Oven yllä lukee VIP-sisäänkäynti.
- Sisään tultaessa edessä avautuu pitkä käytävä ja harjoitushalli 1:sen pukuhuoneet löytyvät käytävän vasemmalta puolelta (5,6,7,8).
- Sisään käynniltä löytyy heti vasemmalta ilmoitustaulu ja info TV. Näiltä löydät jäävuorolistat, joista voit tarkistaa jäävuoron sekä käytössä olevan pukukopin, joka on merkattuna jäävuoron kohdalle.
Pukuhuoneet ja vaihtoaitiot:
- Pidetään yhdessä huolta hallin siisteydestä eli ei roskata ja pukukopit jätetään aina siistimpään kuntoon lähtiessä kuin ne olivat tultaessa.
- Pukuhuoneisiin ei mennä kengät jalassa, vältetään hiekan kulkeutuminen koppiin! Kengät jätetään pukuhuoneen ovelle siististi.
- Vaihtoaitioon ei ole lupaa mennä muilla kuin toimihenkilöillä ja harjoituksiin osallistuvilla.
- Poikkeus sääntöön on se, jos pelaaja tarvitsee alkuun vanhempien tukea ja tsemppiä. Tällöin Vanhempi voi tulla vaihtoaitioon, mutta kengät jäävät tällöinkin pukuhuoneen ovelle, vältetään hiekan kulkeutuminen vaihtoaitioon.
Harjoitukset:
- Tarpeeksi ajoissa paikalle, jotta ei tule kiire varusteiden kanssa ja kerkeää ajoissa jäälle.
- 50 minuuttia voi olla pitkä aika varsinkin nuoremmille, joten on hyvä ja suotavaa pitää tarpeeksi taukoja vaihtoaitiossa.
- Eikä ole vakavaa, mikäli lapsen jaksaminen rupeaa loppumaan kesken jäiden ja on parempi lähteä hiukan aiemmin ja jatkaa seuraavalla viikolla uudella innolla.
- Vaihtoaitiosta ei mennä jäälle ennen kuin jääkoneen kulkureitin luukut ovat kiinni!
PELISÄÄNNÖT:
Seuran strategia ja pelisäännöt:
- Harjoituksissa toimitaan seuran määrittelemien pelisääntöjen mukaan
- Strategia ja pelisäännöt löytyvät etusivulta, alasvetovalikosta Rovaniemen Kiekko
Ryhmän omat toimintamallit ja pelisäännöt:
- Kauden alussa ja kauden edetessä ohjaaja ja kävijät muodostavat yhdessä ryhmälle toimivia toimintatapoja ja sääntöjä.
Tervetuloa mukaan ja nähdään hallilla!
Pidätämme oikeuden muutoksiin. Kauden aikana muutoksista ilmoitetaan myös suoraan harrastajille.
Mikäli jokin asia askarruttaa, ole yhteydessä Taitovalmentaja Mikko Partaseen mikko.partanen(at)rovaniemenkiekko.fi