RoKi Pilkkeellä ensimmäiset sarjapelit takana - kausi jatkuu tulevana viikonloppuna kotona
13.10.2020 13:58 Uutiset / RoKi Pilke

RoKi Pilkkeellä ensimmäiset sarjapelit takana - kausi jatkuu tulevana viikonloppuna kotona

Kuluvalle kaudelle perustettu uusi naisten ja tyttöjen joukkue, RoKi Pilke, on aloittanut kautensa poikien U14-aluesarjassa kolmella ottelulla. SoPaa ja KeKiä vastaan tuli vielä 0-5- ja 2-3-tappiot, mutta Torniossa TIHC kaatui hienosti lukemin 6-1.

Tuoreeltaan perustettu joukkue vietti ennen kauden alkua ryhmäytymisiltaa yhteistyökumppani Tiedekeskus Pilkkeen tiloissa. Pelaajat osallistuivat talokierrokselle ja tutustuivat näyttelyyn tiimipäivän yhteydessä. Pilke tulee jatkossa näkymään monin tavoin joukkueen toiminnassa, niin arjessa, kuin juhlassakin. Tiimipäivänä pelaajat tutustuivat Pilkkeen lisäksi paremmin myös toisiinsa sekä alkavan yhteistyön mahdollistamiin elämyksiin. Pohdinnat luonnon tasapainosta ja ekologisen sekä ravitsevan ruokailun merkityksestä saivat kevyempää vastapainoa, kun pelaajat valitsivat lempipaikkojaan selfieille Tiedekeskuksen inspiroivassa näyttelyssä.

Joukkueen kapteenina kuluvalla kaudella toimii kokenut Tiina Pöllänen, ja varakapteeneina Ella Paananen sekä Sina-Safira Säily. Kapteenisto koki tiimipäivän tunnelman olleen nauravaisen vapautunut ja tuoneen pelikavereista esiin uusia puolia sekä lähentäneen joukkueen jäseniä entisestään. ”Pilke on paikkana tosi hieno ja koska luonto on meille todella tärkeää, koen Pilkkeen oikein hyvänä yhteistyökumppanina.”, kapteeni Pöllänen sanoi Pilkkeen tiedotteessa.

Pilkkeen päävalmentaja Terhi Mertanen on kokenut maajoukkuepelaaja ja pitää nyt alkavaa yhteistyötä joukkueelle hyvänä mahdollisuutena olla ja saavuttaa mitä vaan. ”Uskon yhteistyöhömme vahvasti. Nimi, talo, tarina, ihmiset sekä arvot tuntuvat osuvilta ja pelaajatkin hyväksyvät kumppanuuden ilolla.”, Mertanen toteaa.

Täysin uuden joukkueen muodostaminen tuo luonnollisesti myös haasteensa. ''Meillä on kokonaan uusi joukkue ja se kyllä näkyi alkukaudesta pienenä arkuutena niin kanssakäymisessä joukkueessa kuin harjoittelu- ja peliotteissa. Joukkueemme on hankkeen kautta avoin myös treeniryhmäläisille, pelaajia tulee ja menee joten se asettaa haasteita'', kertoo päävalmentaja Mertanen. Haasteet on kuitenkin tehty voitettaviksi, ja hyvän työn merkkejä on jo havaittavissa pelaajistossa.

''Olemme joukkueen kesken puhuneet asioista miten suhtaudutaan pelikavereihin ja uusiin tutustujiin. Lisäksi pelaajat ovat lähteneet toteuttamaan Pilke-yhteistyön arvojen mukaisesti muun muassa suvaitsevaisuuden teemaa ilahduttavalla tavalla. Tiimiytymistä on toki hyvä jatkaa pitkin kautta edelleen. Pääsääntöisesti vaikuttaa siltä, että harjoituksissa pelaajat keskittyvät laadukkaaseen harjoitteluun kuitenkin juuri sopivasti pilkettä silmäkulmassa ja naurujenkin kera'', kertoo Mertanen.

Poikien U14 AA-sarjassa Pilke on saanut hyvän vastaanoton, ja pelit ovat sujuneet nousujohteisesti.

''Pelit ovat olleet nousujohteisia. Harjoittelumme jäällä perustuu pelitilannerooleihin ja harjoiteltu teema on alkanut näkyä myös pelitapahtumissa, kuten kiekottoman puolustamisessa. Poikien U14-sarjassa olemme saaneet hyvän vastaanoton. Joukkueet ovat tässä sarjassa vauhdikkaita ja taitavia. Meillä on vielä paljon kehitettävää, mutta olemme hyvässä matkassa - Pilke-joukkueen parhaat pelit ovat vasta edessä päin'', kertaa Mertanen kauden alkua.

Mertanen on nauttinut työstään ja roolistaan uudessa joukkueessa. ''Isoimpina ilon aiheina valmentajana tässä nuorten pelaajien joukkueessa on nähdä yksittäisten pelaajien kehitys, halu oppia, peli-ilo sekä ihmissuhteet.''

RoKi Pilke pelaa seuraavan ottelunsa ensi sunnuntaina Lappi Areenan HH2:ssa, kun Napapiirille saapuu Kemin Lämärit.

Kaikki kuvat: Arno Hämäläinen


Aiemmat ottelut tällä kaudella:

SoPa - RoKi Pilke | 26.9. Sodankylä

5-0 (1-0, 4-0)

17:42 1-0 Jere Peltonen YV

25:11 2-0 Jere Peltonen (Joona Mäkelä, Eero Merenkukka) YV

30:08 3-0 Jere Peltonen

34:54 4-0 Otto Mäki (Jere Peltonen)

47:54 5-0 Leevi Holmqvist (Otto Mäki, Veikka Koskelo)

Maalivahtien torjunnat:

Lenni Ylitalo, SoPa: 6+10=16

Malviina Kortessalo, RoKi: 23+25=48

Jäähyt: SoPa 6min, RoKi Pilke 8min


RoKi Pilke - KeKi | 3.10. Lappi Areena HH2, Rovaniemi

2-3 (1-1, 1-2)

15:14 1-0 Marianne Lassila (Tiina Pöllänen, Inna Sirviö)

24:59 1-1 Peetu Peltoniemi (Juuso Rytilahti, Daniel Luoma-aho)

29:54 1-2 Juuso Rytilahti

30:03 1-3 Niila Nikka (Oskari Jokela)

49:33 2-3 Linnea Tulkki (Aada Pietilä, Annastiina Paananen)

Maalivahtien torjunnat:

Janita Haapasaari, RoKi Pilke: 21+20=41

Perttu Kerkelä, KeKi: 12+14=26

Jäähyt: RoKi Pilke 2min, KeKi 2min


TIHC - RoKi Pilke | 4.10. Tornio

1-6 (0-4, 1-2)

03:40 0-1 Sina-Safira Säily (Vilma Aho)

12:59 0-2 Silja Ämmälä (Aada Pietilä, Ida-Sofia Kangas)

17:40 0-3 Linnea Tulkki (Tiina Pöllänen)

23:18 0-4 Silja Ämmälä (Maisa Nikka)

25:15 0-5 Linnea Tulkki

36:47 0-6 Johanna Pihlajamaa (Vilma Aho, Sina-Safira Säily)

49:49 1-6 Eeti Närhi

Maalivahtien torjunnat:

Emilia Piekkari, TIHC: 11+0=11 (vaihto ajassa 25:00)

Benjamin Tulkki, TIHC: 0+8=8

Janita Haapasaari, RoKi Pilke: 18+7=25

Jäähyt: TIHC 0min, RoKi Pilke 2min


   
Lisää uutisia
ROKI U20
«  Joulukuu   »
Kategoriat