Nuoret pelaajat, kokeneet valmentajat
5.5.2019 15:09 Uutiset / A-nuoret

Nyt on Rokin Nuorilla mielenkiintoinen valmennus. Huhtikuun testileirillä ja toukokuun harjoituksissa toimintaa ovat johtaneet Mika Uramo ja Kyösti Ulkuniemi. Valmennustiimin täydentää maalivahtivalmentaja Kimmo Mäki.

Köpä ja Lapa ovat olleet mukana seuran valmennuksessa jo pitkään mutta samassa joukkueessa kaksikko ei ole ihan hetkeen touhunnut. Sekin on kuitenkin nähty: Ennen kuin tämän kauden joukkueen pelaajia oli vielä keksitty, syksyllä 1997 kaksikko valmensi Rokin B-nuoria varsin hyvällä menestyksellä. – Se oli minun ensimmäinen kauteni valmentajana Rovaniemellä. Pääsin mukaan hyvään saumaan Köpän apuvalmentajaksi. Kertoo Uramo. Tuolloin Ulkuniemen koulima 1981 joukkue oli kasvanut B:hen ja Juuso Toivolan aiemmin valmentamat kasikymppiset jatkoivat B:ssä vanhempana ikäluokkana. Syyskausi huipentui kaksiosaisiin SM-karsintoihin TuToa vastaan Turussa. - Tipuimme lopulta jatkosta vasta toisella jatkoajalla, mutta sillä hetkellä suurempi huoli taisi olla se ehdimmekö joukkueen kanssa viimeiseen junaan.

Valmennuspäällikkönä työskennellyt Uramo ei ole yleensä innostunut joukkueiden valmentamisesta, mutta tällä kertaa tilanne on erilainen. - Kun tällaista vaihtoehtoa tarjottiin niin vastasin heti kyllä. Valmentaminen Köpän kanssa kiinnostaa, sarja on haastava ja ryhmässä on paljon poikia joiden kanssa toimimisesta on hyviä kokemuksia. Toivottavasti saadaan heitä vietyä vielä tästä eteenpäin kohti edustusjoukkuetta.

Tälle kaudelle joukkue pelasi itselleen sarjapaikan voittamalla keväällä pelatun Suomisarjan. Valmennuksessa ymmärretään varsin hyvin, ettei B ja A nuorten Suomisarjasta nousta pelillisesti ihan helposti nuorten Mestikseen. Viime kauden joukkueeseen nähden pelaajisto vaikuttaakin uusiutuvan aika reilusti. Alkavan kauden joukkue ei ole vielä lopullisessa muodossa ja vahvistukset ovat mahdollisia. - Tämä ryhmä, jonka kanssa olemme aloittaneet tekee harjoituksissa hommia hyvällä tasolla ja jokainen pelaaja tulee ansaitsemaan paikkansa joukkueessa. Hyvä harjoittelu on meidän ainoa mahdollisuus menestyä ja siitä on pidettävä kiinni myös myöhemmin mukaan liittyvien pelaajia osalta.


   
Lisää uutisia
A-nuoret
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
 
Kategoriat