Ohjeistusta ja tukea omatoimiseen liikuntaan tauon aikana!
Julkaistu: 19.03.2020 00.00

Ohjeistusta ja tukea omatoimiseen liikuntaan tauon aikana!

Heips,

Vietämme poikkeuksellista aikaa ja tilanne varmasti mietityttää ja aiheuttaa poikkeuksia kuten harjoittelun ja toiminnan keskeyttäminen seurassamme. Vaikka kausi on keskeytetty, seuraamme tilannetta ja selvittelemme ja suunnittelemme mahdollisuuksia jatkaa tai järjestää muuta harrastus toimintaa tilanteen normalisoiduttua. Tällaiset tilanteet mittaavat myös yhteisöllisyyttä ja mikäli yhteisönä tuemme toisiamme ja kannamme yhdessä vastuuta Liikunta mahdollisuuksien ylläpitämisestä lapsille, Selviämme varmasti tästäkin ikävästä tilanteesta ja jatkamme entistä ehompana tilanteen mentyä ohi!

Hallitus on tehnyt linjauksen liikunnasta ja kokoontumisista ja niitä on hyvä noudattaa. Ei panikoida, mutta pidetään huolta riskiryhmien hyvinvoinnista noudattamalla annettuja ohjeistuksia ja määräyksiä ja suhtaudutaan niihin niin kuin pitää. Olympiakomitea on myös antanut kantansa seurojen toimintaan ja maksuihin. Linkki alla ja kannattaa lukea.

https://www.olympiakomitea.fi/2020/03/17/seuratoiminta-ja-koronavirus/

Vaikka tilanne on ikävä ja seurojen toiminta on keskeytetty ja liikuntatiloja on suljettu, Luonto on edelleen auki ja nyt onkin hyvä tilaisuus korvata ohjatut harjoitukset liikkumalla ja leikkimällä luonnossa ja ulkona. Kaukalot ovat vielä auki, latuja riittää sauvottavaksi ja läheltä löytyy paljon hyviä ulkoilureittejä Lähiympäristön tutkimiseen ja luonnosta nauttimiseen. Tosin tässäkin on hyvä noudattaa ammattilaisten, järjestöjen ja hallituksien ohjeistuksia. Terveys edelle, niin oma kuin muidenkin!

Suosittelemme siis panostamaan omatoimiseen liikuntaan ohjatun toiminnan ollessa tauolla ja pyrimme myös tukemaan sitä. Alta löytyy muutamia hyödyllisiä linkkejä, joihin kannattaa tutustua.

Rovaniemen ladut ja kuntopolut:

  • Muistetaan käyttää latuja ja reittejä vastuullisesti ja oikein eikä aiheuteta niille vahinkoa
    • Esimerkiksi ei kävellä ladulla eikä roskata!

https://www.rovaniemi.fi/fi/Palvelut/Liikunta-ja-vapaa-aika/Liikuntapaikat/Ulkoliikuntapaikat/Ladut-ja-kuntopolut


Rovaniemen kävely ja ulkoilureitit:

https://www.rovaniemi.fi/fi/Palvelut/Liikunta-ja-vapaa-aika/Ulkoilu-ja-virkistys/Kavelyreitit


Neuvokas Perhe sivuston vinkkejä talven ulkoleikkeihin:

https://neuvokasperhe.fi/talven-ja-pimean-ajan-ulkoleikit/


Mieli.fi sivuston perheliikunnan vinkkikortit:

https://mieli.fi/sites/default/files/materials_files/perheliikunnan_vinkkikortit.pdf


Suomen latu:n perheliikunta vinkkejä:

https://www.suomenlatu.fi/ulkoile/perheliikunta.html?gclid=EAIaIQobChMIxPaEiY3U3wIVCaWaCh2mYwpLEAAYASAAEgJucfD_BwE


Lisäksi Neuvokas perhe sivustolta pientä lukemista, motoristen taitojen vahvistamisesta ja kehonhallinnasta, mikäli haluaa perehtyä tarkemmin:

https://neuvokasperhe.fi/lapsen-motoristen-taitojen-vahvistaminen/

https://neuvokasperhe.fi/liikunnasta-iloa-ja-kehon-hallintaa/


Hiukan vanhemmille linkki terveurheilija sivulle:

  • Vasemmasta palkista löytyy hyviä aihealueita ja sivulta löytyy hyviä videoita ja linkkejä muille sivuille mikäli intoa riittää tutustua tarkemmin
  • Myös harjoitusohjeita löytyy kuten esimerkiksi venyttely- ja liikkuvuusharjoittelu kohdan takaa

https://terveurheilija.fi/harjoittelu/aktiivinen-arki/

Vanhemmille harrastajille loistava youtube kanava jääkiekon oheisharjoitteluun (englanniksi), kannattaa tutustua:

https://www.youtube.com/user/officehockeytraining/featured


Jatketaan tilanteen seuraamista ja ilmoittelemme muutoksista. Tsemppiä ja Liikunnan iloa Leikkeihin ja peleihin kotona ja ulkona luonnossa! Mikäli tulee kysyttävää, miten voisi tukea lapsen kehittymistä ja edistää liikunnan iloa, olkaa yhteydessä ja vastailen ja autan mielelläni sillä osaamisella mikä itseltäni löytyy! :) - niko.kivinummi(at)rovaniemenkiekko.fi


(2 osa - http://www.rovaniemenkiekko.fi/uutiset/40099/ohjeistusta-ja-tukea-omatoimiseen-liikuntaan-tauon-aikana-part-2)