Nuorten kausi käynnistyy Kiinan turnauksella
Julkaistu: 26.07.2017 00.00

Nuorten kausi käynnistyy Kiinan turnauksella

Great Wall Turnaus toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa U20 turnauksena. Vuoden 2018 tapahtuma tulee olemaan suunnattu ammattilaisjoukkueille.

Turnaukseen on kutsuttu Suomesta RoKi ja Lappeenrannan SaiPa. Lisäksi mukana on yksi kiinalainen ja yksi korealainen joukkue. Turnauksen tavoitteena järjestäjän näkökulmasta on markkinoida jääkiekkoa Kiinassa, tuoda esiin suomalaista jääkiekko-osaamista, rakentaa yhteistyötä Kiinan ja Suomen jääkiekon välille sekä valmistaa Kiinaa olympialaisten jääkiekkoturnauksen järjestelyjä varten, joten se tulee olemaan erittäin merkittävä tapahtuma kansainvälisen jääkiekon ja urheilun saralla Kiinassa.

Turnauksen oheen järjestetään seminaari, jossa ovat mukana Suomesta mm. Kai Suikkanen, Harri Laurila sekä Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä. Rokin esitykset pitävät toimitusjohtaja Pekka Kankaanranta (ROKI – Team from North) ja valmennuspäällikkö Mika Uramo (Junior Club structure and development), Turnauksen ja seminaarin järjestelyistä vastaa Jukka-Pekka Vuorinen.

Yhteistyökumppani Bewin Sports kertoo turnauksen olevan esillä Kiinan mediassa kansallisella kanavalla CCTV:lla, Pekingin TV:ssa, Pekingin pääsanomalehdessä sekä internet-lähetyksen ja muiden internetin uutissivustojen kautta.

Tapahtumaan osallistumisen tavoitteena on RoKin ja Rovaniemen näkökulmasta edesauttaa Kiinalaisten urheiluryhmien harjoitusleirien toteutumista Rovaniemellä sekä kiinalaisten urheilumatkailun kehitystä Rovaniemellä. Rovaniemen Kiekon tavoitteena on edesauttaa kiinalaisten Rovaniemelle suuntautuvan urheilumatkailun kehitystä ja olla vastaamassa käytännön järjestelyistä urheiluleiritysten ja muiden urheilutapahtumien toteutuessa Rovaniemellä. RoKi toimii yhteistyössä Olympic Training Centerin kanssa mahdollisten tapahtumien toteutuessa Rovaniemellä.

Turnausmatkan mahdollistavia tukijoita ovat Rovaniemen kaupungin elinkeinotoimi, Santasport, Levin talopalvelut Ky ja Kittilän taksiautoilijat Ry.

Nuorten Mestiskausi käynnistyy syyskuussa

Kiinan turnauksen myötä Rokin A ja B -nuorten jääharjoittelun aloitus aikaistui viikolla. Kiinaan matkustaa 19 pelaajan vahvuinen joukkue, mutta keskiviikon harjoituksissa Lappi Areenalla hikoili yli kolmenkymmentä pelaajaa. - Meillä on hieno ryhmä pelaajia, joita omatoimisen jakson lyhentyminen ei varmasti harmita. Kertoi joukkueen kanssa Kiinaan matkaava Rokin valmennuspäällikkö Mika Uramo.

Ensimmäistä kertaa ikäluokan Mestikseen osallistuvassa joukkueessa on pelaajia myös Kemin Lämäreistä ja Tornion IHC:sta. A joukkueen kausi jatkuu heti Kiinasta paluun jälkeen Tornion turnauksella 5.8. ja Nuorten Mestis pyörähtää käyntiin jo syyskuun alussa. Pelaajia tarvitaankin sillä Nuorten Mestiksen rinnalla pelataan myös miesten II-divisioonaa Roki Rebelsissä. Rovaniemellä Nuorten ja Roki Rebelsin valmentajina toimivat Eero Vierola ja Mika Kauttio. Kemissä ja Torniossa valmennuksesta vastaa seurojen valmennuspäällikkö Petri Kauppila.

ROKI A – Joukkue Kiinassa

Hermanni Näätänen

Tuomas Jurvansuu

Toni Nurminen

Riku Helin

Eerik Nurmi

Janne Savolainen

Eemil Sirviö

Olli-Pekka Keskiniva

Oskar Kallunki

Juuso Ruha

Lauri Nevala

Elias Kaarela

Valtteri Kostamovaara

Elmeri Heikkilä

Mikko Kaisamatti

Ville-Veikko Waara

Janne Ulkuniemi

Antti Ylitalo

Aleksi Kaarela

Valmentaja: Mika Uramo

Huoltaja: Taisto Näätänen

Joukkueenjohtaja: Pekka Kankaanranta



Seuran uusimmat