Naiset jatkoivat puhtaalla pelillä
Julkaistu: 24.10.2016 00.00

Naiset jatkoivat puhtaalla pelillä

Viikonloppu matkattiin RoKi Naisten osalta nauttien Pohjanmaan syksyisistä maisemista (ja lehtikasoista). Reissuun lähdettiin jo perjantaina tarkoituksena suorittaa pisteidenryöstöä ja vankistaa johtoa lohkon kärkipaikalla. Yöksi pysähdyttiin Kalajoelle jännittämään onko unissapuhelijat vilkkaalla tuulella.

Lauantai-aamuna jatkettiin matkaa kohti Vaasaa, jossa Sportin hornankattila odotti pohjoisen vieraita. Edellinen ottelu Rovaniemellä päättyi kotijoukkueen 2-1 -voittoon ja nyt vaasalaiset janosivat revanssia. Ottelu käynnistyi tasasissa merkeissä vaasalaisten karvatessa ahnaasti. Puolen erän tienoilla RoKi saa kuitenkin kiekon ensimmäistä kertaa reppuun. Ajassa 9:44 Erkka Karvonen syöttää ja Jamppa Jatkola virittää kiekon verkon perukoille. Viitisen minuuttia myöhemmin Sport kuitenkin tulee tasoihin ja näin erätauolle päästiin kutkuttavassa tilanteessa 1-1.

Toisen erän puolivälissä kutinaan saadaan helpotusta, kun RoKin painostus tuottaa tulosta. Ines Lukkarila syöttää viivaan Lintta Sirviölle, joka lataa kiekon kohti vaasalaismaalia. Maalin kulmalla päivystää vapaana Samppa Kontiosalo, joka saa sutia kiekon helposti tyhjään maaliin ja siniset siirtyy 1-2 -johtoon ajassa 29:29. RoKi kestää ottelun lopussa vaasalaisten kovan paineen ja lukuisista paikoista huolimatta kumpikaan joukkue ei saa upotettua kiekkoa vastustajan verkkoon ja näin RoKi kaapii pisteet kotiin ottelusta. RoKin maalilla Hulkki Haapasaari sai napsittua muutamia tärkeitä koppeja ja teki näin vaasalaisten yritykset tehottomiksi.

Vaasassa vietetyn yön jälkeen ajeltiin kohti Lapuaa. RoKi Naiset sai ensimmäistä kertaa vastaansa Lapuan Virkiän. Aikomuksena ottelussa oli lähteä heti pitämään yllä vauhtia. Aikomus oli hyvä, mutta toteutus meinasi hieman ontua. Joukkueista virkiämpi tuntui alussa olevan ehdottomasti Virkiä. Heti ottelun alkuun RoKin saama penalti kostautui ja lapualaiset saivat ottelulle unelma-alun. RoKi Naisten koneistot ja moottorit (ja mitä näitä ihmiskehon nimityksiä nyt onkaan) eivät meinanneet käynnistyä täydellä terällä. Erän puolivälissä virkiäläiset nappaavat pari samanaikaista jäähyä ja on rokilaisten vuoro iskeä. Ensimmäisen tilanteen Virkiä purkaa vielä RoKi-päätyyn, mutta sitten pakki nostaa kiekon ja avaa sen Samppa Kontiosalolle, joka passaa Ines Lukkarilalle ja näin kiekko pelataan nopeasti yli keskialueen. Ines vetää ja Samppa kerää karat häkkiin ja peli saadaan tasoihin ajassa 8:08.

Ensimmäisen erän loppu ja toinen erä pelataan lähinnä puolin ja toisin ylivoimaa jauhaen. Puolustus ja maalivahtipeli (RoKilla Jude Laitila) on kuitenkin laadukasta, eivätkä joukkueet saa lyötyä kiekkoa maaliin. Kolmas erä alkaakin tilanteesta 1-1.

Heti kolmannen erän alussa RoKi painaa ehkä jo hieman väsyneen vastustajan kenttäpäädyssä. Tiukkaan ruuvatuista tolpista huolimatta maali roikkuu ilmassa. Vihdoin helpottava maali tulee, kun Samppa Kontiosalo pelaa kiekon hyökkäysalueen laidassa viivaan Aino (samettinen nougat) Karppiselle, joka laukoo maalia kohti. Maalin edessä mailoineen on Ines Lukkarila, jonka ohjauksesta kiekko löytää maalin perukoille. Ajassa 44:15 RoKi nousee ansaitusti johtoon. Lopullinen niitti ottelulle nähdään ajassa 52:41, kun Erkka Karvonen pelaa kiekon pakin paikalta nousevalle Jamppa Jatkolalle. Jamppa kuulee nurkassa maalilta huudon ja laittaa kiekon nopeasti kohti huudon lähdettä. Ääni kuului Majo Ämmälälle, joka oli pitämässä perusleiriä aivan maalin edessä ilman vastustajaa. Majolla on helppo työ latasta kiekko maaliin ja näimpä RoKi vie myös viikonlopun toisen ottelunsa, tällä kertaa lukemin 3-1.

RoKi Naiset kasvattaa pistejohtoaan ja jatkaa sarjaa siis piikkipaikalta.

Vaasan Sport - RoKi Naiset 1-2
Lapuan Virkiä - RoKi Naiset 1-3

Vieraskiertueella saimme myös koulutusta teemalla; Näin aukaiset oven oikein!


Seuran uusimmat