B loistavissa asetelmissa tauolle
Julkaistu: 12.10.2016 00.00

B loistavissa asetelmissa tauolle

Mitään ei saa ilmaiseksi.

Tämän syksyinen B-nuorten Mestiskarsinta on tarjonnut rokilaisittain tunneskaaloja laidasta laitaan. Tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan. Siniset ovat keränneet kymmenestä ottelustaan kahdeksan voittoa. Sarjasijoituksena toinen tila, kaksi pistettä joensuulaisten takana. Jokipojat ovat ehtineet pelata jo kaksi ottelua enemmän, joten piikkipaikkakin on omissa käsissä. Pisteitä rästipeleistä ei kannata tosin laskea etukäteen, sillä tässä sarjassa voitot eivät tule helpolla yhdellekään joukkueelle.

Lauantain SaPKo ottelussa jäähyiltiin puolin ja toisin. Myös johtoasema vaihteli ja lopulta päädyttiin tasatilanteeseen 5-5. Jatkoajalla ratkaisijaksi nousi joukkueen kapteeni Riku Helin. Päävalmentaja Gleb Starobinets ei ollut täysin tyytyväinen joukkueesa otteisiin varsinaisella peliajalla. - Viisikkopelimme ei ollut riittävän tiivistä. Siitä aiheutui paljon turhia aiheutti kiekonmetyksiä.

Sunnuntain ottelu oli Rokilaisittain ehjempi esitys. 1-4 päättyneessä ottelussa Rokin maalivahti Tommi Ronkainen torjui 29 kertaaa, Jokipoikien virkaveljen joutuessa torjumaan 42 kertaa. Tässä ottelussa ratkaisu koettiin kolmannen erän puolivälissä Santeri Hanskan osuessa kahdesti ja Roni Kurkisen kertaalleen vajaan kolmen minuutin sisään. Tärkeä voitto lyhensi kummasti pitkää kotimatkaa. - Tämä peli oli hyvin hallussa ja parani koko ajan mitä pidemmälle se eteni; kommentoi Starobinets.

Rokin ohjelmassa on tulevan viikonlopun mittainen tauko. Sarja jatkuu tällä hetkellä kolmantena majailevan Sport Akatemian tullessa Lapin vierailulle 22.-23.10. Mielenkiintoa otteluihin lisää se, että tuloksellisesti siniset ovat jyränneet tähän mennessä vierasotteluissa. Sinisten otteluissa haasteita ovat aiheuttaneet otteluiden alut. Joukkue on jäänyt usein takaa-ajajaksi, ennenkuin tekeminen on parantunut. - Ottelutauon aikaisissa jääharjoituksissa yhtenä teemana onkin terävyys ensimmäisen kymmenen minuuttin aikana; pohtii Starobinets.

Toivotamme joukkueelle hyvää harjoitusjaksoa ja tsemppiä tuleviin koitoksiin.

Seuran uusimmat