RoKi F2 07 etsii uusia harrastajia
Julkaistu: 24.11.2015 00.00

RoKi F2 07 etsii uusia harrastajia

Rovaniemen Kiekon F2 Joukkue on aloittanut loppukesästä jo neljännen kautensa. Joukkueessa on yli 20 poikaa, joista suurin osa on ollut mukana joukkueen perustamisesta asti, mutta mukana on myös useita vasta harrastuksen aloittaneita ja lisää on tulossa.

Vieraillessani joukkueen harjoituksissa ensimmäisenä silmiin pistää uskomaton hulina. Noin 20 poikaa yhtä aikaa jäällä ja kukaan ei seiso jonossa. Kuinka on mahdollista, että tuo määrä pieniä poikia pystyy harjoittelemaan, niin että jokainen tekee jotain koko ajan, mutta silti kaikki on hyvin kontrollissa? Jäällä mukana on kolme valmentajaa, joka mahdollistaa sen, että kenenkään ei tarvitse odotella, kun joku toinen tekee. Harjoituksissa on selkeästi havaittavissa, että valmentajat tietävät mitä tekevät. Jokainen pelaaja saa paljon liikettä ja toistoja monipuolisesti eri suorituksista. Tästä huolimatta tekeminen ei ole liian totista, vaan jokainen pelaaja näyttää todella nauttivan harjoittelusta.

F2-Poikien laadukkaan tekemisen takaa hyvät taustajoukot. Joukkueella on päävalmentaja Mauri Kieksin lisäksi kolme apuvalmentajaa, joukkueenjohtaja Jari Iivari, huoltajia sekä innokkaita vanhempia auttamassa tarpeen tullen. Isoista taustajoukoista on paljon hyötyä 2-3 kertaa viikossa olevien harjoitusten lisäksi myös turnauksissa, joita joukkueella on kauden aikana seitsemän. Turnauksiin lähdettäessä jakautuu joukkue kahteen joukkueeseen, jotta jokainen saisi mahdollisimman paljon peliaikaa.

Totuus tulee lapsen suusta

Vierailtuani joukkueen harjoituksissa otan yhden pojista haastatteluun. Juuri harjoituksissa ollut Mikko Puranen tepastelee leveä hymy huulilla, nuoren pelaajan alun todennäköisesti ensimmäiseen pelaajahaastatteluun. Haastatellessani Mikkoa, käy ilmi, että lähes kaikki ennakkokuvat jotka harjoituksissa sain, ovat totta. Puranen toteaa heti alkajaisiksi, että harjoitukset olivat erittäin mukavat ja kehonkielestä on tulkittavissa, että myös liikettä on ollut paljon.

Ensimmäisenä kysyn Mikolta mikä on mukavinta jääkiekon harrastamisessa? Nuoren pelimiehen vastaus ei juuri yllätä. Mikko toteaa lyhyesti ja ytimekkäästi: ”pelaaminen”. Kun hieman kyselee lisää, tulee tekstiä jo enemmänkin.

- Pelaamisen lisäksi mukavinta on oppiminen, varsinkin laukominen on taito, joka olisi kiva oppia paremmin. Kun on hyvä laukomaan, pystyy tekemään enemmän maaleja ja maalin tekeminen on kivaa. Paras muistoni jääkiekossa on, kun tein eräässä turnauksessa hienon maalin.



Mikko Puranen harjoittelemassa maalintekoa.

Juniorijääkiekon harrastamisessa on kyse erittäin paljon muustakin, kuin ammattilaispelaajien tuottamisesta. Joukkueurheilussa opitaan mm. Käytöstapoja, toisten huomioimista, liikunnan iloa ja hyviä elämäntapoja. Isossa roolissa on myös ystävien saaminen. Kysyin Mikolta oletko saanut paljon kavereita jääkiekon kautta ja vastaus on mieltä lämmittävä: ”Kaikki joukkueessa ovat kavereitani”.

Joukkue etsii uusia pelaajan alkuja

Joukkueessa on yli 20 pelaajaa, mutta mukaan mahtuu myös uusia innokkaita harrastajia. Jos 2007 - syntynyt lapsesi on kiinnostunut mukavan ja urheilullisen harrastuksen aloittamisesta, ottaa joukkue mielellään uusia pelaajia mukaan. Mahdollisuutena on esimerkiksi tulla kokeilemaan harjoituksiin ja tunnustella miltä lajin harrastaminen tuntuu. Ota rohkeasti yhteyttä joukkueenjohtaja Jari Iivariin ja sovi hänen kanssaan lapsesi mahdollisesta harrastuksen aloittamisesta.

Joukkueenjohtaja Jari Iivari

0405064997

Seuran uusimmat