17
SYY
16.45
B-Juniorit, B mestis-karsinta lohko 1

Sport Akatemia - RoKi B   1 - 4

Vaasa hh1

RoKi väänsi täyden pistepotin Vaasasta

Rovaniemen Kiekon b-juniorit käänsivät lauantaiaamuna bussin nokan kohti pohjanmaata ja Vaasaa, kun se oli kohtaava yhden sijan alempana, toisena, sarjassa majailevan Sport Akatemian. Ykköslohko on ensimmäisten pelien perusteella todella tasainen ja useita ristiinpelaamisia on tullut jo muutaman pelatun sarjakierroksen jälkeen. Kärkikamppailusta odotettiin ennakkoon myös todella tasaista vääntöä.

Ensimmäisen erän perusteella vierasjoukkueella oli jäänyt bussiin sekä jalat että aivot. RoKin pelaaminen oli ensimmäisellä kaksikymppisellä huolimatonta ja aivan jotain muuta, mitä oli ennen ottelua sovittu. Yhdeksän minuutin kohdalla surkeiden sattumusten ja parin pompun summa avasi Sportille maalin eteen paikan, jota he eivät jättäneet käyttämättä. Irtokiekko rystyllä maalin yläkulmaan ja kotijoukkue siirtyi johtoon. Erän toinen puolisko ei ihmeellistä peliä yleisölle tarjonnut ja ensimmäiselle erätauolle mentiin Sportin 1-0 johdossa.

Toisessa erässä nähtiin aivan toisenlainen RoKi. Vieraiden pelistä alkoi löytymään liikettä ja ideaa ja vain kotijoukkueen maalilla yhteensä 52 kertaa torjunut Samuel Valtari piti joukkueensa pelissä edes jotenkin mukana. Valtari seisoi lähes päällään ja torjui välillä kiekkoja ollessaan selkä kentälle päin. Lopulta Sportin muuri murtui, kun joukkue otti kaksi perättäistä jäähyä ja RoKi käytti tilaisuuden hyväkseen. Pekka Hartikainen säästeli ruutiaan ja tarjoili sen sijaan loistavan syötön maalin takakulmalle, josta Tuomas Jurvansuu tasoitti pelin. Painostuksesta huolimatta RoKi ei onnistunut lisämaalien teossa ja pukukoppeihin suunnattiin lukemissa 1-1.

Päätöserään RoKi löysi vielä yhden vaihteen lisää, eikä Sport tuntunut pääsevän enää millään keinoilla kontrolloidusti vierasjoukkueen alueelle. RoKi käänsi kerta toisensa jälkeen Sportin punaviivan jälkeen heittämät päätykiekot omiksi vaarallisiksi hyökkäyksiksi. Lopulta myös Sport-maalivahti Valtari joutui taipumaan hirmuisen kiekkosateen edessä, kun Elias Kaarela ohjasi Lauri Nevalan syötön verkon perukoille hieman erän puolenvälin jälkeen ja RoKi johtoon ensimmäistä kertaa. Lisää seurasi pari minuuttia myöhemmin, kun hurjan maalinedushässäkän päätteeksi Juuso Uimaniemi nosti Valtteri Kostamovaaran syötöstä kiekon kylmänviileästi maalin kattoon ja vieraat kahden maalin karkumatkalle. Ottelu vaikutti ratkenneen ja lopullisen niitin iski hienolla yksilösuorituksella Lauri Nevala, joka rynnisti laidasta sisään, ja siirsi oman irtokiekkonsa reppuun.

RoKille siis kolmen pisteen reissu Vaasaan ja käteen jäi jatkoa ajatellen paljon positiivista. Veikka Lampén pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa ja esiintyi rohkeasti ylittäen valmennuksen odotukset. Kapteeni Riku Helin johti jälleen puolustusta omalla rauhallisuudellaan ja hänen esityksensä näyttävät paranevan peli peliltä. Lisäksi RoKi-maalilla torjunut Samu-Matti Lahdenperä torjui vakuuttavasti. Pelit jatkuvat Kokkolassa sunnuntaina Hermestä vastaan.

Tilastot
Sport Akatemia

1 - 4

1 - 00 - 10 - 3
14'Jäähy: 2 minHanska Santeri
16'Jäähy: 2 minRahikkala Markus
32'MaaliJurvansuu Tuomas
32'MaalisyöttöHartikainen Pekka
32'2. maalisyöttöHelin Riku
51'MaaliKaarela Elias
51'MaalisyöttöNevala Lauri
51'2. maalisyöttöRuha Juuso
53'MaaliUimaniemi Juuso
53'MaalisyöttöKostamovaara Valtteri
53'2. maalisyöttöWaara Ville
56'MaaliNevala Lauri
56'MaalisyöttöKaarela Elias

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista