Sölvin Islanti aloittaa olympiakarsinnat
Julkaistu: 09.12.2019 00.00

Sölvin Islanti aloittaa olympiakarsinnat

Pekingin talviolympialaisten jääkiekkoturnaukseen on vielä reilut kaksi vuotta aikaa. Suuren yleisön mielenkiinto tällä hetkellä keskittyy kysymykseen siitä ovatko turnauksessa mukana myös NHL pelaajat. Oli tai ei, Rokin pelaajia ei ainakaan toistaiseksi ole haaveiltu olympialaisissa nähtävän.

Yhdellä meistä olympialaiset ovat kuitenkin jo ovella. Rokin A-nuorten joukkueen matkatessa syyskauden päättävälle Helsingin reissulle, joukkueen hyökkääjä Sölvi Atlason on jo aloittanut Islannin maajoukkueen olympiaurakan Romaniassa. Islanti osallistuu 12.-15.12. olympialaisten esikarsintaturnaukseen Kirgistanin, Israelin ja isäntäjoukkue Romanian kanssa. Kyseisen K-lohkon voittaja jatkaa olympiakarsintojen seuraavaan vaiheeseen. Ennen kuin Sölvi palaa Rokiin ja Nuorten Mestisotteluihin hän osallistuu vielä tammikuussa U20 MM kisojen III-divisioonan turnaukseen Bulgariassa.

Entä kuinka Islantilainen jääkiekkoilija päätyi Napapiirille? - Elokuussa Islannin maajoukkuevalmentaja Vladimir Kolek kysyi olisiko Rokilla mahdollisuus auttaa heidän erästä potentiaalista nuorta pelaajaansa. Me etsimme kesällä hyökkääjää, joten ajoitus osui kohdilleen. Kertoo valmennuspäällikkö Mika Uramo. - Kun Sölvi saapui näytille totesimme, että poika on luistelutaidoiltaan joukkueen kärkeä. Jään ulkopuolisetkin asiat järjestyivät ja siitä saakka poika on ollut osa meidän joukkuetta.

Elo-syyskuun vaihteessa joukkueeseen liittynyt pelaaja kokee viihtyneensä Rovaniemellä.

- I have enjoyed my time in Rovaniemi incredible well, it is a beautiful city and the people are welcoming and nice. The team is amazing, I was a little bit worried about fitting in because I was the only foreigner on the A-junior team but they took me in very quickly and made the transformation easy for me.

Minkälainen pelimies Atlasson on? - Sölvi esiteltiin meille kahden suunnan hyökkääjänä ja sellainen hän on ollutkin. Nuorten Mestikseen ei ole ihan helppo sopeutua ilman niitä vuosia, joina suomalaiset kilpailevat jo tosissaan C- ja B-ikäluokissa. Kehitettävää oli ilmeisen luisteluvoiman hyödyntämisessä hyökkäyspelissä. Sitä on jo saatu paremmaksi ja samalla laukaukset on saatu lisättyä hänen peliinsä. Myös asenne on muuttunut kilpailullisemmaksi: Alkuun harjoituksissa vastaanotettujen taklauksien jälkeen hymyilevä Islantilainen ihmetytti pelikavereita.

- I can feel so much improvement in only 3-4 months so i’m excited about continuing my development after christmas break.

Entäpä mitä Sölvi odottaa tulevista maajoukkuetehtävistä?

- I always have high expectations for the team and also for me during international tournaments. We (the team) are not satisfied with where we are in the world rankings so we will have to work hard and keep focus on playing the right way to change that. I know it’s a tough tournament so I always try to stay focused and disciplined to play my best hockey for the team.

Kiitokset Sölville ja onnea Islannin maajoukkueelle tuleviin koitoksiin. Rokin A-nuoret virittävät kisastudionsa olympialaisten esikarsintaturnauksen taajuuksille.


pääkuva: juusotoivolapohotos, teksti Mika Uramo

Seuran uusimmat