C1 Hiihtoloma päättyy Tampereelle
Julkaistu: 07.03.2017 00.00

C1 Hiihtoloma päättyy Tampereelle

C1 pääsi hiihtomillle hyvillä mielin kahden voiton jälkeen. Lauantaina kaatui Diskos hieman nihkeän esityksen jälkeen maalein 6 -4. - Alkuviikko lomaillaan, mutta kyllä tuleva reissu mielissä silti kummittelee. Kokee valmentaja Mika Uramo.

Aiemmissa kohtaamisissa tamperelaiset pistivät Rokin tiukoille. Otteluanalyysit kertovat vastustajien olevan isoja ja heitä on paljon. Tampereen reissulta Rokin riveistä puuttuvat Pohjolaleirillä samaan aikaan pelaavat Aleksi Korhonen ja Eetu Palovaara. Veetu Korpi-Halkola miehittää loukkaantuneiden listaa. Joukkuetta vahvistavat Sodankylästä helmikuussa mukaan liittynyt Joonas Harju ja C2 joukkueen Severi Haapa-aro.

Roki on sarjassa tukevasti kolmantena, kärsittyään kaksi tappiota kymmenessä ottelussa. Seuraavassa kotiottelussa (la 18.4.) vastaan asettuu tällä hetkellä sarjassa toisena oleva S-Kiekko. Sarjan kärkikaksikko KKP ja S-Kiekko kohtaavat viimeisillä kierroksilla toisensa vielä kahdesti. Kuusi pistettä nuo joukkueet keskinäisissään jokatapauksessa menettävät, joten sarjan päätöksestä voi tulla varsinainen trilleri.

- Tässä vaiheessa jännitämme poikien kanssa vielä tulevan viikonlopun otteluita. Kun pistämme kaiken peliin, niin voittaminenkin on mahdollista. Päättää valmennus.

Seuran uusimmat